YLE - Tiede

Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
  1. Tutkimuksen mukaan ulkonäkö vaikuttaa paljon myös pankkien huippuviroissa.
  2. Aalto-yliopiston tutkimuksessa voimakkaimmat rakkauden kokemukset olivat myös miellyttävimpiä. Pää ja rintakehä korostuivat rakkauden kehokartoilla, mutta osa rakkauden lajeista koettiin koko kehossa.
  3. Arkeologisissa kaivauksissa paljastui satoja vuosia vanha hyväkuntoinen laituri. Entinen kaatopaikka kätki sisälleen myös runsaasti arjen esineistöä.
  4. Suomalaisen populaarimusiikin historia kerrotaan ensimmäistä kertaa naisten näkökulmasta. Sieltä nousee esiin kolme käännekohtaa, jotka eroavat aiemmin tunnetusta historiasta.
  5. Tieto Itämeren 1300-luvun laivojen aseistuksesta perustuu pitkälti kirjallisiin lähteisiin. Harrastajasukeltajan löytö Ruotsin lounaiskulmalta antaa arvokasta ajankuvaa.
  6. WHO:n mukaan Nipah-virusinfektio tappaa jopa 45–70 prosenttia kantajistaan. Viruksen luontaisia kantajia ovat hedelmälepakot, mutta sen voi saada myös saastuneesta ruoasta.
  7. Marsin kaasukehästä happiatomeja riipivä laite on onnistunut tekemään hengitysilmaa muutamaksi tunniksi. Läpimurto voi tarkoittaa tulevaisuuden happitehtaita, jotka mahdollistavat Marsin asuttamisen.
  8. Armin suunnittelemia piirisarjoja on miljardeissa laitteissa autoista pesukoneisiin. Merkityksestään huolimatta Arm ei ole onnistunut saamaan liiketoimintamalliaan toimimaan. Huomenna yhtiö listautuu pörssiin.
  9. Sekä työkyky että työn imu koettiin vähäisemmäksi kesällä 2023 kuin loppuvuonna 2019, kertoo Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -tutkimus. Siinä nousee esiin tarve satsata työoloihin.
  10. Lehtipuiden, vanhojen puiden ja lahopuun määrää aiotaan kasvattaa. Ilmastonmuutoksen arvoituksellisuus voi tehdä biodiversiteetin kasvattamisesta haastavaa.
  11. Suljettavien kaivosten jätealueita peitetään nykyään moreenilla. Maaperän luonnollinen kuluminen pyyhkii peittoa pois etenkin Pohjois-Suomessa. Rehevä kasvillisuus auttaisi pitämään maata paikallaan.
  12. Muutaman vuoden takaisen uhanalaisuusraportin mukaan 833 metsälajia eli yhdeksän prosenttia arvioitiin uhanalaisiksi.
  13. Syyskuun 11. päivä vuonna 1973 Chilen armeija kaappasi vallan ja alkoi vainota vasemmistolaisia. Satojatuhansia pakeni maasta. Yksi heistä oli Suomeen päätynyt valokuvaaja Adolfo Vera.
  14. Suomen tunnetuimman veistoksen peruskorjaus on edennyt sinivihreän patinan poistamiseen. Konservaattorit kokeilevat pronssiveistoksen puhdistamisessa nyt ensimmäisen kerran laseria.
  15. Hollantilaistutkijat onnistuivat vuosikymmen sitten muokkaamaan lintuinfluenssaviruksen sellaiseksi, jota nyt pelätään suomalaisilla turkistarhoilla.
  16. Suuren maanjäristyksen on arvioitu iskevän Japanin pääkaupunkiin 70 prosentin todennäköisyydellä 30 vuoden aikana.
  17. Evoluution ahtaasta ja pitkästä pullonkaulasta selviäminen oli tuoreen tutkimuksen mukaan alle 1 300 ihmisen varassa. Nyt tutkijoita kiinnostaa, mikä piti kourallisen varhaisia ihmisiä hengissä.
  18. Ravinnolla ja elintavoilla on vaikutusta syöpien yleistymiseen, mutta kasvun takana saattaa olla muitakin tekijöitä, kuten antibioottien liikakäyttö, tutkijat arvioivat.
  19. Suomen tutkimus- ja kehityshenkilöstöstä vain joka viides on suorittanut tutkijakoulutuksen eli on tohtori tai lisensiaatti. Yrityksissä vastaavaa työtä tekevistä vielä harvempi on tutkijakoulutettu.
  20. Suomalainen teknologiayritys Solar Foods on mukana eurooppalaisessa projektissa, jossa pyritään tuottamaan maitoa uudella tavalla.