-
Suomi on asettanut tavoitteekseen olla savuton vuonna 2030. Tavoite on koko ajan lähestynyt, mutta yhä moni polttaa.
-
Juuri julkaistu THL:n kyselytulos paljastaa myös nikotiinipussien käytön olevan arkea etenkin ammattia opiskelevien nuorten miesten joukossa.
-
Luottamuksen rakentaminen ihmiseen, jolla ei ole ollut ketään tukenaan, on palkitun hoitajan mukaan onnistuneen hoitosuhteen peruskivi. Turussa on saatu hyviä tuloksia keventämällä hoidon byrokratiaa.
-
Koko maan kattavat tarkastukset kestävät lokakuun loppuun, kettutarhoilla ensi vuoteen asti.
-
Käyttäjät suitsuttavat nikotiinipussien olevan terveellisempi vaihtoehto nuuskalle. THL:n erityisasiantuntija ei allekirjoita väitettä. Nikotiinipussien myynnistä on tulossa nykyistä säädellympää.
-
Tytöt kokivat terveydentilansa heikommaksi kuin pojat. Tytöillä oli myös kiusaamisen kokemuksia enemmän kuin koskaan aiemmin kouluterveyskyselyn historiassa.
-
Liikunnan vaikutusta rintasyövän hoidon tehoon ja kasvaimen pienenemiseen tutkitaan parhaillaan.
-
Koronapandemian aikana lasten ja nuorten mielenterveysongelmat pääsivät usein kriisiytymään. Tilanne on kuitenkin yhä huonontunut, vaikka pahin pandemia on jo jäänyt taakse.
-
Hallitusohjelman mukaan selvitykseen päätyy esteettisten kirurgisten- ja pistoshoitojen antajien ammattipätevyys. Myös maahantuojille toivotaan valvontaa. Vastaa Ylen kyselyyn esteettisistä hoidoista.
-
THL tutkii osallisuuden kokemuksen vaikutusta ihmisen terveyteen. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan osallisuuden kokemus oli yksi tekijä, joka suojasi nuoria ahdistukselta koronapandemian aikana.
-
Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen voi saada. Koko väestön rokottamiselle ei ole lääketieteellisiä perusteita.
-
Aiemmin suositellun kylmähoidon on todettu hidastavan paranemista. Nyt korostetaan erityisesti vammojen ennaltaehkäisyä sekä aktiivista kuntoutusta.
-
Suomessa on kivusta johtuvia sairauslomia enemmän kuin muualla Euroopassa, vaikka työssä jatkaminen olisi usein parempi vaihtoehto.
-
Yksityinen lääkäriasema Mehiläinen avaa tänä syksynä tapaturmapäivystyksen kolmessa eri kaupungissa. Hyvin usein tapaturmapäivystykseen tullaan murtuneen ranteen tai venähtäneiden nivelsiteiden takia.
-
Tutkimuksen mukaan viisikymppisenä todettu tyypin 2 diabetes lyhentää odotettavissa olevaa elinaikaa 5–6 vuotta ja 30-vuotiaana todettu diabetes peräti 13–14 vuotta.
-
Alaikäisten käyttämissä sähkötupakoissa on usein nikotiinia paljon enemmän kuin Suomen tupakkalaki sallii.
-
Hätäkeskuslaitos muistuttaa, että ohikulkijan velvollisuus on auttaa, jos henkilö on hädässä. Tutkimusten mukaan 40–60 prosenttia ihmisistä ei toimi elvytystilanteessa.
-
Mikkelissä yli 800 koululaista sai elokuussa ruokamyrkytysoireita syötyään kouluruokaa. Saippuamaista makua ei ole voitu laboratoriotutkimuksissa todentaa. Nyt asiaan odotetaan vastausta tortillalettujen valmistusmaan viranomaisilta.
-
WHO:n mukaan Nipah-virusinfektio tappaa jopa 45–70 prosenttia kantajistaan. Viruksen luontaisia kantajia ovat hedelmälepakot, mutta sen voi saada myös saastuneesta ruoasta.
-
Syksyn flunssakausi näkyy kesälomien jälkeen työpaikoilla, mutta influessakausi on vasta tuloillaan. Influenssarokotukset alkavat loka-marraskuussa.