YLE - Media

Yle Uutiset | media | Tuoreimmat uutiset
  1. Sanomalehdet tavoittavat lähes kaikki 15 vuotta täyttäneet suomalaiset.
  2. Murdoch on toiminut puheenjohtajana tähän saakka yhdessä poikansa Lachlan Murdochin kanssa.
  3. Yle Uutisten journalistisiin periaatteisiin on tehty kolme keskeistä muutosta.
  4. Jotain kummallista tapahtuu Kittilässä. Näin alkaa ohjaaja Pauliina Punkin dokumentti Lumipalloefekti. Se kertoo tarinan, joka on ainakin päällisin puolin monelle tuttu: Kittilä-jupakka.
  5. Sosiaalista mediaa tutkinut sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen pohti Viimeisen sanan lähetyksessä, miten valtamedia voi olla mukana yhteiskunnan kahtiajaon lievittämisessä.
  6. Olen lopen kyllästynyt siihen, että häpeää työnnetään kurkustani alas jatkuvalla syötöllä, kirjoittaa Savonlahti.
  7. Futsalseura FC Kemi pestasi mainoskasvokseen mediassa paljon esillä olleen Iida Vainion. Someryöpytys alkoi heti, kun yhteistyöstä uutisoitiin.
  8. Brittilehdet kirjoittavat, että SDP:n kohut eivät loppuneet Sanna Marinin kauden päätyttyä. The Timesin mukaan Mikkel Näkkäläjärvi ”yritti kääntää levottoman menneisyytensä hyveeksi”.
  9. Levin uudessa toimipisteessä työskentelee vakituisesti yksi toimittaja. Toimituksen perustaminen parantaa koko Tunturi-Lapin asioiden seuraamista.
  10. Kesän mittaan jotkut poliitikot ovat syyttäneet mediaa ajojahdista, ja tutkijat puolestaan päivitelleet syyttelyä. Mutta jos katsoo kauemmas historiaan, sama jännite on vallinnut aina, pohtii Kontro.
  11. Keskustelu rasismista on kiristänyt poliitikkojen ja median välejä. Median tulee Yläjärven mukaan kertoa rasismista ymmärrettävällä tavalla, eikä juuttua pelkkään käsitteiden määrittelyyn.
  12. Millaisia vaikeuksia tietojen tarkistamisessa sodan oloissa on ollut ja kuinka avoimesti tästä on kerrottu yleisölle? JSN:n, Jyväskylän yliopiston ja eri medioiden edustajat keskustelivat sotajournalismista.
  13. Kansanedustaja Noora Fagerström (kok.) sanoo puolisonsa toimineen väärin. Fagerströmin puoliso Petteri Fagerström on pyytänyt sosiaalisessa mediassa anteeksi kirjoittamiaan viestejä.
  14. Särkänniemeen kaavailtu Pikku Kakkosen Mediamaailma vahvistaa lasten mediataitoja. Mediamaailman avaus siirtyi vuosilla kaavavalitusten vuoksi. Nyt ovet on tarkoitus avata Ylen 100-vuotisjuhlavuonna 2026.
  15. Osa toimittajista on sitä mieltä, että hyvinvointialueen ohjeistus yhteistyöstä median kanssa vaikeuttaa juttujen tekemistä. Viestintäpäällikön mukaan tavoite on päinvastainen.
  16. Kesäämme kuumensi väittely rasismista ja ihmisarvosta. Vain kaksi ja puoli vuotta sitten väänsimme koriste-esineiden ostamisesta, Ulla Järvi muistelee.
  17. Toimittaja Rauli Virtanen on kiertänyt maailman kriisialueita yli 50 vuoden ajan. Virtanen kertoi ajatuksiaan pakolaisuudesta ja mediasta Lahdessa.
  18. Keskisuomalainen kertoi torstaina aloittavansa tehostamisohjelman, jolla se tavoittelee noin viiden miljoonan euron tehostamishyötyjä.
  19. Maakuntalehti Keskipohjanmaata ja Kainuun Sanomia julkaiseva yhtiö on käynyt tänä vuonna muutosneuvotteluita ja etsinyt suuria säästöjä. Alkuvuonna on silti kirjattu viimevuotista enemmän tappioita.
  20. Muutosneuvottelut koskevat kaikkia yhtiön noin 430 työntekijää.