-
Etätyön tekeminen yleistyi viime vuonna merkittävästi.
-
"Suurella määrällä nuoria jää nyt ensi kosketus työelämään ja arvokasta työkokemusta saamatta."
-
Lahtelaiseen lastensuojelulain alaiseen yritykseen palkattu nainen vaati vuoden palkkaa vahingonkorvauksena irtisanomisestaan.
-
Kun työ muuttuu, mittareidenkin pitää muuttua.
-
Aikuiskoulutustukeen esitetään muutoksia, jotta tuella voisi paremmin opiskella työn ohessa, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö tiedotteessaan.
-
Suomalaista työmallia ylistetään maailmalla.
-
Lukijoiden mukaan alle neljän viikon kesälomat ovat arkipäivää.
-
Loma tarjoaa mahdollisuuden kunnolliseen palautumiseen.
-
Vappu on perinteisesti työväen juhlaa, mutta sitä viettävät niin duunarit kuin porvaritkin. Testaa vapun kunniaksi, kumpaan leiriin sinä kuulut?
-
Yleisradio aloittaa yt-neuvottelut aluetoiminnassaan sekä studio ja kuva -osastolla.
-
Lennonjohtajien työehtokiista laajenee.
-
Äärimmäinen uupumus voi aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia kehoon ja aivoihin.
-
Työryhmä siirtäisi työvoiman vähentämismenettelyä koskevat säännökset työsopimuslakiin.
-
Nokian työntekijät kertoivat tutkijoille, miten esimiehet huusivat ja yhtiössä vallitsi pelon ilmapiiri.
-
IS kertoi eilen järjestyksenvalvoja Jaakosta, joka tulee työssään jatkuvasti naisten kourimaksi. Jaakolle sataa tukea muilta portsareilta, vartijoilta ja taksikuskeilta.
-
Työuupumus voi näkyä aluksi paradoksaalisesti työvimmana. Erityisesti auttamis- ja ihmissuhdetyössä ollaan uupumukselle alttiita.
-
Isähaaste –kampanja houkuttelee yrityksiä mukaan kannustamaan työntekijöitään isyysvapaisiin ja ottamaan tasapuolista hoitovastuuta lapsista.
-
Äidin mukaan hänen poikansa kieltäytyi kahdesta muusta tarjotusta työstä ja jäi kokonaan ilman kesäansioita.
-
Lahnuksen kouluun houkutellaan uutta johtajaa oppilaiden tekemän musiikkivideon avulla.
-
Toimistotyylin parjatuin vaatekappale, shortsit, saavat tyylikonsultilta synninpäästön kesähelteillä. Asiakastapaamisiin kannattaa silti valita jotain muodollisempaa.