IS - Pääkirjoitus

Tuoreimmat artikkelit aiheesta Pääkirjoitus
Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat
  1. Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan nuorten raittius, savuttomuus, uni ja liikunta ovat lisääntyneet hieman – mutta samaan aikaan ovat lisääntyneet myös kiusaamisen, ahdistelun ja ahdistuksen kokemukset.
  2. Sähkön halpeneminen ei poistanut kaikkia Suomen energiariskejä. Raakaöljyn viimeaikainen kallistuminen muistuttaa yhä suuresta öljyriippuvuudesta – ja Venäjän energia-aseesta.
  3. Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen ensimmäinen talousarvioesitys syntyi loppujen lopuksi kivuttomasti.
  4. Uskonnollisten yhteisöjen rahoitus voi tulla arveluttavilta tahoilta.
  5. Nuorisorikollisuuden kasvu ja raaistuminen kertovat hyvinvointiyhteiskunnan epäonnistumisesta.
  6. Entisten pääministereiden siirtymistä politiikan ulkopuolelle tulisi tulevaisuudessa säännellä tarkemmin, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen.
  7. Suomen talous ottaa takapakkia ja painuu taantumaan, kun kaikki muu supistuu paitsi elinkustannukset, korkomenot – ja julkinen velka.
  8. Tunnelma palkansaajarintamalla kovenee. Ay-liike sanoo, että hallituksella on ”viimeinen” hetki lähteä neuvottelemaan sen kanssa työelämän muutoksista.
  9. Sanna Marin jättää ainakin toistaiseksi Suomen politiikan, ja aikakausi päättyy.
  10. Lahdessa terroristisista rikoksista syytettyjen miesten ajatusmaailma on vastakohta kaikelle sille, mitä Suomi vapaana yhteiskuntana edustaa.
  11. Kremlin energiasta suuri osa menee seuraavan puolen vuoden aikana sen varmistamiseen, että mikään ei saa estää Vladimir Putinin virkakauden jatkamista kuudella vuodella maaliskuussa 2024.
  12. Vladimir Putin on saanut propagandallaan monet venäläiset jo ihailemaan Josif Stalinin puhdistuksia. Siksi on tärkeää, että suomalaisille on tarjolla nyt tuoretta tietoa Stalinin suomalaisuhreista, Arja Paananen kirjoittaa.
  13. Hallitusohjelman toteen pano alkaa monilla työttömyysturvan muutoksilla – ja kenties liiankin kovalla kiireellä.
  14. Jos joku odotti, että hallituksen suvaitsevaisuustiedonanto lopettaa koko kesän jatkuneen rasismikeskustelun, turhaan odotti. Eduskuntakeskustelu muodostui poikkeuksellisen kovaksi.
  15. Omalla esimerkillä on väliä. Nuorta kannattaa houkutella lukemaan ilon ja elämyksellisyyden kautta.
  16. Puolustusministeri Oleksi Reznikovin syrjään siirtäminen kesken vastahyökkäyksen herättää huomiota.
  17. Terrorismirikoksiin liittyvä lainsäädäntö olisi pitänyt päivittää silloin, kun vierastaistelijailmiö oli kuumimmillaan.
  18. Selitykset eivät ole heittäneet varjoa Kaja Kallaksen päältä, kirjoittaa erikoistoimittaja Jouko Juonala.
  19. Kesän rasismikohu tai väkinäisen yksimielinen rasismitiedonanto eivät kitke rasismia maasta. Sen sijaan ne enteilevät riitaisaa hallituskautta.
  20. Huonoihin uutisiin oli osattu varautua. Silti rakennusalan kiihtyvä konkurssitahti on hurjaa katsottavaa.