HS - Talous

Tuoreimmat artikkelit aiheesta Talous
Talous - Helsingin Sanomat
  1. Jokaisen yrityksen täytyy kysyä itseltään yksi kysymys, Unileverin pitkäaikainen toimitusjohtaja Paul Polman sanoo HS Vision haastattelussa.
  2. Mediaimperiumin rakentanut Rupert Murdoch jää eläkkeelle ja siirtää vastuun pojalleen Lachlan Murdochille.
  3. HS:n viranomaisrekistereistä tekemän selvityksen mukaan KPMG:n tilintarkastaja toimii yli 1 100 yhtiön tilintarkastajana. Seitsemän hänen tilintarkastamaansa yhtiötä on asetettu tai hakeutunut konkurssiin tämän vuoden aikana.
  4. Alustayhtiö Woltin emoyhtiö teki viime vuonna noin 422 miljoonaa euroa liiketappiota. Edeltävänä vuonna liiketappio oli noin 192 miljoonaa euroa.
  5. Reutersin mukaan Venäjä on syyskuun 20 ensimmäisen päivän aikana vienyt 30 prosenttia vähemmän dieseliä ja bensiiniä verrattuna elokuun vastaavaan aikaan.
  6. Kyseessä on Ciscon kaikkien aikojen suurin yrityskauppa.
  7. Suomen suurin työeläkevakuuttaja Keva tavoittelee riskitason nostolla nykyistä parempaa pitkän aikavälin tuottoa.
  8. Lappilaisessa kaupassa turistit maksavat ostoksistaan enemmän kuin paikalliset. Se, onko se oikein, on kinkkinen juttu.
  9. Ruotsin keskuspankin korkopäätöksen myötä ohjauskorko nousee korkeammalle kuin se on ollut 15 vuoteen.
  10. Metsä Tissuen tavoitteena on rakentaa tehdas vaiheittain tulevan kymmenen vuoden aikana.
  11. Lentoasemien matkustajamäärät ovat yhä koronapandemiaa edeltävää aikaa pienemmät.
  12. Markkinoilla loiskuu niin paljon ylimääräistä rahaa, että lyhyet korot junnaavat alempana kuin EKP:n talletuskorko. ”Lainanottajat hyötyvät ja tallettajat kärsivät ilmiöstä”, Nordean Jan von Gerich sanoo.
  13. Viime vuoden lopussa lähes 35 prosenttia omisti sijoitusrahastoja, pörssiosakkeita tai molempia. Omistusosuus on kasvanut roimasti vuodesta 2013, sillä tuolloin vastaava osuus oli 25 prosenttia.
  14. Hernan Diaz kirjoitti finanssimaailmaan sijoittuvan romaanin, jolle myönnettiin viime vuonna Pulitzer-palkinto. HS Vision haastattelussa hän ei halunnut vastata yhteiskunnallisiin kysymyksiin, sillä pitää mielipiteitään merkityksettöminä: ”Olen kirjailija, en politiikan tutkija.”
  15. Taloustieteilijöiden mielestä hallituksen finanssipolitiikan viritys on perusteltua nykyisessä suhdanteessa.
  16. Keskuspankki siirtyy tarkkailuasemiin, sillä inflaatio on jo hidastunut selvästi.
  17. Sohlström osti keskiviikkona yli 84 200 Stora Enson osaketta.
  18. Britannian pääministerin Rishi Sunakin odotetaan ilmoittavan, että uusien bensiini- ja dieselkäyttöisten ajoneuvojen myyntikieltoa lykätään vuodesta 2030 vuoteen 2035.
  19. Talonrakentamisen konkurssimäärät voivat nousta tänä vuonna todella korkeiksi.
  20. Vaasan yliopiston ja Hankenin tutkimuksen mukaan keskimääräistä hyvännäköisempien pankinjohtajien vuotuinen kokonaispalkkio on noin 24 prosenttia korkeampi kuin heidän vähemmän hyvännäköisillä kollegoillaan.