HS - Pääkirjoitukset

Tuoreimmat artikkelit aiheesta Pääkirjoitus
Pääkirjoitus - Helsingin Sanomat
  1. Ensimmäistä vuosikymmentään juhliva Taideyliopisto joutui keskelle tutkimustoimintaansa koskevaa kriittistä keskustelua. Taideyliopistolla on tärkeä rooli, mutta sen on on panostettava tutkimukseen.
  2. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi varoitti YK:ssa puhuessaan varsinkin Afrikan maita luottamasta Venäjään.
  3. Länsi jäi yleisön rooliin, kun Azerbaidžanin itsevaltainen presidentti Ilham Alijev aloitti hyökkäyksen armenialaisten hallussa oleville Vuoristo-Karabahin alueille.
  4. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa hermostuttaa Keski-Aasian tasavalloissa, ja niiden itsevaltaiset johtajat yrittävät vahvistaa suhteitaan länsimaihin. Tiistaina viiden maan johtajat tapasivat Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin.
  5. Hallitus on joutunut valmistelemaan budjettiaan harvinaisen hankalassa taloudellisessa tilanteessa. Tavoitteet karkaavat, vaikka menoja leikataan.
  6. Olkiluodon ydinvoimatuotannon omistava Teollisuuden Voima ja erityisesti sen suurin omistaja Pohjolan Voima haluavat luistella irti aiemmin hyväksymästään sopimuksesta.
  7. Ruotsin johto on suhtautunut Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin viimeisimpiin lausuntoihin rauhallisesti. Se viittaa siihen, että ainakin Ruotsi arvioi Nato-raiteen vetävän edelleen.
  8. Budjettineuvotteluissa voisi pohtia, mitä eläkeuudistukselta halutaan.
  9. Taas yksi itä–länsi-suuntainen reitti Helsingin keskustan läpi on tukkeutumassa, kun Kaivokatu aiotaan sulkea yksityisautoilijoilta.
  10. Jos Suomen kaltaiset vauraat ja vakaat valtiot väistävät vastuutaan monenkeskisen järjestelmän tukijoina, Kiina ja Venäjä täyttävät tyhjiön.
  11. Liikennepolttoaineiden veroale alkaa nykyisten suunnitelmien mukaan vuodenvaihteessa. Veronalennuksesta huolimatta hinnat ovat silloin todennäköisesti ylemmällä tasolla kuin viime aikoina.
  12. Yhtenäisyys ja luottamus ovat Suomessa koetuksella muun muassa hallitusohjelman, työmarkkinoiden kehityksen sekä Länsi-Suomen ja Itä-Suomen välillä voimistuvan jaon vuoksi.
  13. Hinnat ovat alkaneet heitellä Suomessakin, kiitos ”dynaamisen hinnoittelun”. Uudessa todellisuudessa uhka lompakolle on, jos haluaa olla vain ihan tavallinen kuluttaja.
  14. Venäläiseen pakolaismediaan kuuluvan Meduzan kustantajan Galina Timtšenkon puhelimesta löytyi Pegasus-vakoiluohjelma, jota kehittäjä kertoo myyvänsä vain valtiollisille toimijoille. Urkkijaa ei tiedetä, mutta se on saattanut olla myös jokin EU-maa.
  15. Ikäsyrjintä mielipidetiedusteluissa joutaa romukoppaan.
  16. Terve demokratia pitää huolta siitä, että oikeusvaltion instituutiot elävät ajassa ja varautuvat julkisen vallan väärinkäyttöön – myös, kun kyse on presidentistä.
  17. Presidentinvaalien ennakkoasetelmat alkavat hahmottua. Valintaa tosimielellä tavoittelevien ehdokkaiden pitää miettiä ensimmäisen kierroksen menestyksen ohella myös sitä, miten houkuttelevia he ovat toisella kierroksella yhtäältä porvarillisesti ja toisaalta punavihreästi ajatteleville äänestäjille.
  18. Suomessa kuolee vuodessa jo noin 300 ihmistä huumeisiin ja kuolleiden keski-ikä on selvästi matalampi kuin useimmissa EU-maissa. Kriisiä pitää ratkoa monin tavoin, ja käyttöhuoneiden kokeilu voisi olla yksi vaihtoehto.
  19. Suomessa suositaan syntyperäisiä suomalaisia työnhaussa ja jopa Urheilugaalan palkintoja jaettaessa.
  20. Laajentuminen uusilla jäsenmailla pakottaa EU:n arvioimaan omaa päätöksentekoaan ja rakenteitaan. Suomenkin on oltava valmis siihen, että EU:n perussopimuksia muutetaan.