HS - Kulttuuri

Tuoreimmat artikkelit aiheesta Kulttuuri
Kulttuuri - Helsingin Sanomat
  1. The Continental: From the World of John Wick sijoittuu 1970-luvulle, aikaan ennen John Wickiä.
  2. Mauno Koiviston elämäkertasarjan toisessa osassa pankkimies valitaan pääministeriksi.
  3. Ben Furman ei ole arastellut kertoa mielipiteitään tai aiheuttaa ärtymystä kannanotoillaan. Paitsi yhdessä asiassa.
  4. 25-vuotias Angus Cloud kuoli 31. heinäkuuta.
  5. Miljoonamyyntiin yltänyt Children of Bodom -yhtye ei hajonnut niin kuin Alexi Laiho kertoi tai osa faneista päätteli. Janne Wirman, Henkka Seppälä ja Jaska Raatikainen näyttävät HS:lle ratkaisevat sähköpostiketjut ja kertovat, mitä todella tapahtui.
  6. Kuluneen kesän aikana Suomessa on puhuttu paljon rasismista. Näyttelijä Jani Toivolan mukaan yhteiskunnallisesta rasismikeskustelusta on unohtunut tyystin kansanryhmä, jota asia todellisuudessa koskee.
  7. Penélope Cruz nähdään taas kerran hienossa äitiroolissa transtaustaisen Emanuele Crialesen unenomaisessa elokuvassa, joka perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin 1970-luvun Roomassa
  8. Teemu Nikki ei koskaan halua tehdä samaa elokuvaa kahta kertaa. Niinpä koskaan ei voi tietää, millainen seuraava Nikki-ohjaus on: komedia, fantasiamusikaali, brutaali jännäri vai lastenelokuva.
  9. Krista Kososta ei ole aikoihin nähty teatterilavalla. Lauantaina 23. syyskuuta siihen on Helsingissä mahdollisuus, kun Vallilan Kansallisteatterissa esitetään lukudraama Ukrainan tueksi.
  10. Sarjan kahden edellisen osan tapaan presidentti Sauli Niinistö esiintyy tarinassa omana itsenään.
  11. Suvi Westin uusi dokumentti tutkii saamelaisesineitä museoissa mutta päästää saamelaisuuden niistä ulos.
  12. Muusikot ovat viime vuosina myyneet oikeuksia musiikkiinsa suurilla summilla. Tämän vuoden kärkisijoille kiilaa Katy Perry 225 miljoonan dollarin kaupoilla.
  13. Kaivosalueen sortumista kuvaava ruotsalainen Kiiruna-elokuva onnistuu parhaimmillaankin vain mekaanisen jännityksen tuottamisessa. Miespääosaa näyttelee Peter Franzén.
  14. Aivoton ja peliriippuvainen yhdistävät voimat haudanletkeässä ja aistikkaassa komediassa Peluri, kriitikko Tero Kartastenpää kirjoittaa.
  15. Miksi niin moni marokkolaistaustainen belgialainen lähti Syyriaan sodan puhjettua vuonna 2011? Rebel tarjoaa vastauksien elkeitä ja näyttää samalla, miten kammottavaksi tilanne pian muuttui.
  16. Expend4bles on surkean halvan näköinen toimintatekele, joka ei arvosta edes kohdeyleisöään.
  17. Lakot saattavat kuitenkin jatkua jopa loppuvuoden, jos sopua ei synnykään.
  18. Carolina Nysténin mukaan suurin ongelma terveydenhuollossa on tiedon ja hoitopolun puute, ei syndrooman harvinaisuus.
  19. Eläkkeelle toimitusjohtajan tehtävästä jäävä Juhani Merimaa kertoo olevansa tyytyväinen valintaan.
  20. Porvoo Jazz Festivalin uusi taiteellinen johtaja Max Zenger kutsui filosofoivan bassoklarinetistin Joris Roelofsin ensimmäistä kertaa Suomeen.