-
Autoilija törmäsi karhunpentuun Joensuun enossa. Pentu kuoli törmäyksen seurauksena.
-
Hyvinvointialueiden yhdistäminen ei ratkaise talousongelmia, sanovat aluejohtajat. HS keräsi alueiden tylyt talousluvut yhteen kaavioon.
-
Pälkäneentie on poikki ainakin aamupäivän ajan onnettomuuden vuoksi.
-
Lämpötila voi nousta Etelä-Suomessa perjantaina jopa 22 asteeseen.
-
Mahdollinen muutos voi tapahtua aikaisintaan lähivuosina, koska vaadittava lainvalmistelu vie oman aikansa, sanoo Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö. Päätöstä lainvalmistelusta ei ole tehty.
-
Pääkaupunkiseudun väestöstä Helsingin Sanomat tavoittaa viikossa 82 prosenttia.
-
Hälytys onnettomuudesta tuli torstaina hieman ennen puolta yhdeksää illalla.
-
Loviisassa torstaina vieraillut Ruotsin kruununprinsessa Victoria sai osakseen ihastuneita huudahduksia. Paikalliset pitivät merkittävänä sitä, että prinsessa saapui juuri Loviisaan.
-
Naapuruston nousu kissatalon muuttoa vastaan Vaasassa tuli yllätyksenä kissayhdistykselle. Yhdistyksen johtaja on huolissaan, miten kissat selviävät purkukuntoisessa talossa talven yli.
-
Suomussalmen sivistysjohtajan ja kirkkoherran mukaan suru-uutinen on koskettanut kunnassa laajasti niin nuoria kuin aikuisia.
-
Viikonloppuna palataan syksyisiin lukemiin.
-
Sähkösavukkeiden käyttö on yleistynyt jopa 4.–5.-luokkalaisilla.
-
Arviolta korkeintaan 55 työntekijän työsuhde saatetaan joutua irtisanomaan, Suomen Lähetysseura toteaa tiedotteessa.
-
Suomussalmella katosi tiistaiaamuna alaikäinen henkilö. Hän löytyi keskiviikkona kuolleena.
-
HS:n uutiskooste kertoo tiistain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
-
Kuljettaja ajoi väärää reittiä eikä pysähtynyt pojan koululla, vaikka piti.
-
Metsä Groupin Kemin jättimäinen sellutehdas käynnistyi keskiviikkona. Elokapinan aktivistit aloittivat mielenosoituksen edustalla aikaisin torstaiaamuna. ”Valitettava totuus on se, että tehdas tulee kasvattamaan pohjoisen metsien hakkuut kestämättömälle tasolle.”
-
Hylyn luona aloitettiin vuonna 2021 uudet tutkimukset sen jälkeen, kun edellisvuonna julkaistussa tv-dokumentissa esitettiin kuvia hylyssä olevista repeämistä.
-
Naisen syytettiin varastaneen eron yhteydessä miehen arvokkaan jalostuskoiran ja väärentäneen miehen nimen sopimukseen. Hovioikeus kumosi naisen saaman tuomion.
-
Ruokaviraston nykyinen pääjohtaja Antti-Jussi Oikarinen siirtyy eläkkeelle.